torstai 8. tammikuuta 2015

#2 Triangles are my favourite shape

Nyt on sitten loma lusittu ja kaksi ensimmäistä koulupäivää takana. Kova on väsy ja hirvittää jo huominen aamu ja ajatus kellon soimisesta! Toisaalta on kyllä ihan kiva olla taas koulussa.

29(?) PÄIVÄÄ GERARD WAYN KEIKKAAN !
Eilen sain ton lipun ja siinä oli kyllä itku lähellä.

Sain joululahjaksi blenderin, jota olenkin jo jonkin verran ehtinyt käyttää. Tänään tein aamulla fruitien mukaan kouluun, kun ei yleensä muuten tuu aamupalaa syötyä. Jotenkin tulee vaan tosi huono olo välillä jos syö heti herättyä, niin tommonen juoma oli ihan kiva aamupala. Olen kokeilumielessä sekotellut vähän milloin mitäkin. Ajattelin että voisin tässä lähiaikoina laittaa tänne jotain "reseptiä" mun lempi fruitieihin. Olen aika saman tyyppisiä tehnyt kaikista tähän asti, mutta ajattelin että voisin huomenna kipasta kaupasta hakemassa jotain muutakin kuin vain marjoja joita olen tähän asti käyttänyt.


Tossa on vielä huono iPhone laadun kuva siitä blenderistä. Tosi helppo käyttää ja ei vie kuin hetken kun sillä huristelee. Tykkään tosi paljon siitä että se juoma tehdään suoraan siihen pulloon minkä voi sitten ottaa mukaan kun vaan vaihtaa kannen päälle.



alt-J - Dissolve Me
"She makes the sound sea makes knee-deep in a north"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti